Jani Alanen

Miksi nuori on hyvä työntekijä

Miksi nuori on hyvä työntekijä?

Usein kuulee sanottavan että nuorissa on tulevaisuus. Tämä sanonta pitää mielestäni täysin paikkansa. Nuorilla on elämä edessä, haasteet sekä elämän käännekohdat. Työ ja sen tekeminen on olennainen osa lähes kaikkien elämää. Tai ainakin sen pitäisi olla. Kaikilla tulisi olla mahdollisuus työntekoon, ikään tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Itse pääsin ensimmäiseen työpaikkaani 14-vuotiaana. Mielestäni olisi hienoa, että mahdollisimman moni nuori pääsisi töihin niin halutessaan. Koulujen loma-aikoina monella nuorella on hyvin aikaa tehdä töitä ja ajattelinkin nyt kertoa, miksi kannattaa palkata nuori henkilö töihin.

Nuoret ovat nuorekkaita. Nuorilla on uusia, tuoreita ideoita joita jokainen yritys mielestäni tarvitsee kehittyäkseen. Nuori myös tietää nuorten elämästä paremmin kuin esimerkiksi useampi keski-ikäinen. Yritysten viestinnässä pidän tätä ehdottomasti erittäin tärkeänä voimavarana. Nuoret, ne Suomen toivot ovat jatkuvasti kasvava kohderyhmä markkinoille. Nuoret ovat myös vaativia, huono ja ohiampuva markkinointi ei tehoa. Nuoret tietävät miten markkinoida ja tehdä tuotteita sekä palveluja ikätovereilleen. Nuoret ovat myös innokkaita oppimaan uutta. Useimpia nuoria kiinnostavat uudet ilmiöt ja asiat. He lähtevät myös mielellään kehittämään uusia innovaatioita. Hyvin usein työntekijäksi etsitään oma-aloitteista henkilöä. Uskonkin, että kun nuori innostuu, hän tarttuu toimeen hyvin oma-aloitteisesti ja reippaasti. Nuoren innolla. 

Nuori ei ole jämähtänyt paikoilleen. Nuori työntekijä huomaa usein yritysten epäkohdat. Rohkea nuori myös tarttuu niihin. Pitäisin tätä erittäin hyödyllisenä työnantajan näkökulmasta. Mikä olisikaan sen parempaa kuin kuulla uusia, nuorekkaita ideoita yrityksen ja sen konseptin kehittämiseen?

Kannustankin nyt työnantajia miettimään tarkasti ensi vuoden henkilövalintoja. Kannustan työnantajia palkkaamaan fiksuja nuoria, joilla riittää intoa työn tekemiseen. Moni muistaa ensimmäisen työpaikkansa pitkälle tulevaisuuteen. Eikö olisi hienoa, että juuri sinun yrityksesi muistettaisiin ensimmäisenä työpaikkana?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mielestäni olisi hienoa, että mahdollisimman moni nuori pääsisi töihin niin halutessaan."

Kokoomuksen näkökulmasta mieluimmin ilmaiseksi tai sitten valtio maksaisi palkan. Yhteiskunnan näkökulmasta tämä taas ei ole ihanteellista joka näkyy Suomen taloudessakin.

Toimituksen poiminnat